31.12.18
ääh
En kestä miten vähän ihmiset tietävät ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista. Hesarin kommentteja nimittäin taas luin. Ihan kauheeta. Huoh.
10.8.18
Asumiskelvoton maapallo
Kirjoittanut David Wallace-Wells
The Uninhabitable Earth
http://nymag.com/intelligencer/2017/07/climate-change-earth-too-hot-for-humans.html
toim.huom. ihan ite suomensin ja en ees jaksanut joka kohtaa, joten excuse me bear with
I. "Tuomionpäivä"
Jos sinua huolettaa ilmastonmuutoksen suhteen lähinnä merenpinnan nousu, et ehkä tiedä mitä muuta voi tapahtua jopa tämän päivän teinin elinaikana. Paisuvat meret ja niiden hukuttamat kaupungit ovat täyttäneet mielikuvamme ilmaston lämpenemisen seurauksista niin, ettemme ole kiinnittäneet kunnolla huomiota muihin uhkiin, joista monet voivat toteutua jo pian. Merenpinnan nousu on erittäin vakava asia, mutta ei riitä, että vain pakenemme rantaviivalta.
Ilman merkittäviä muutoksia miljardien ihmisten elintavoissa, osia maapallosta muuttuu miltei asuinkelvottomiksi jopa tämän vuosisadan loppuun mennessä.
Talvella 2016-2017 pohjoisnapaa lämmitti useita 15-20 astetta normaalia lämpimämpiä päiviä sulattaen ikiroutaa Huippuvuorten siemenholvin luona (myös Tuomionpäivän holviksi kutsuttu siemensäilö, jonka tarkoitus on varmistaa maataloutemme selviytyminen katastrofin sattuessa) ja aiheuttaen tulvan holvin yhteystunneliin - alle 10 vuotta sen rakentamisen jälkeen.
Ikiroudan sulaminen ei ole aina ollut ilmastotieteilijöiden suurena huolenaiheena. Arktisen alueen ikirouta sisältää 1,8 biljoonaa tonnia hiiltä - yli kaksi kertaa enemmän kuin maan ilmakehässä on tällä hetkellä. Kun ikirouta sulaa, tuo hiili voi vapautua metaanina, joka on kasvihuonekaasuna hiilidioksidia 34 kertaa vahvempi (100 vuoden ajalla) (ja 86 kertaa vahvempi 20 vuoden ajalla). Eli: akrtisessa ikiroudassa on varastoituneena tuplaten sen verran hiiltä kuin on tuhoamassa ilmastoamme nyt, ja ajastettuna vapautumaan osittain kaasuna, joka moninkertaistaa sen lämmitysvoiman 86 kertaa.
Ehkä jo tiedätkin, että satelliittidata kesäkuulta 2017 näyttää maapallon lämmenneen vuodesta 1998 yli kaksi kertaa nopeammin kuin tieteilijät olivat ennustaneet, tai että murtuma Etelämantereen jäätikössä kasvoi toukokuussa 2017 viikon aikana yli 17 kilometriä. (Nyt heinäkuussa 2017 murtuma on "poikinut" jäätiköstä yhden suurimmista jäävuorista ikinä.)
Siitä huolimatta miten paljon tiedät, et varmaan suhtaudu aiheeseen tarpeeksi vakavasti. Viimevuosina kulttuurimme on, ehkä kollektiivisen ilmastoahdistuksen seurauksena, ihastunut maailmanloppu- ja dystopiafiktioon. Silti emme osaa kuvitella todellisia lämpenemisen vaaroja. Syyt ovat monet:
-tieteellisten todennäköisyyksien kursaileva kielenkäyttö (ilmastotieteilijä James Hansen kutsui tätä tieteelliseksi pidättyväisyydeksi kirjoituksessa, jossa nuhdeltiin tieteilijöitä havaintojensa toimittamisesta niin varovaisesti, etteivät onnistu tiedottamaan kuinka vakavista uhista todella on kyse)
-ajatus siitä, että mikä tahansa ongelma on ratkaistavissa, ja päinvastoin ettei lämpeneminen edes olisi todellinen ongelma
-tieteilijöiden pidättyvyys spekuloivien varoitusten ehdottamisen suhteen
-yksinkertaisesti muutoksen nopeus, ja myös sen hitaus, niin että vasta nyt näemme vuosikymmeniä sitten aiheutetun lämpenemisen vaikutuksia
-epävarmuutemme epävarmuudesta, minkä ilmastokirjailija Naomi Oreskes on sanonut estävän meitä valmistautumasta mihinkään keskivertouhkia pahempaan
-oletus siitä, että ilmastonmuutos iskee pahiten "jonnekin muualle"
-numeroiden pienuus (kaksi astetta) ja suuruus (1,8 biljoonaa tonnia) ja abstraktisuus (400 ppm)
-ongelman, joka on hyvin vaikea ratkaista, ajattelemisen epämukavuus
-ongelman käsittämätön suuruus, mihin kuuluu myös oman lajimme sukupuuton mahdollisuus
-yksinkertaisesti pelko.
Mutta pelosta johtuva aiheen vältteleminen on vähän sama kuin kieltäisi koko ongelman.
Tieteellisen pidättyväisyyden ja tieteellisen fiktion välissä on itse tiede. Tämä artikkeli syntyi haastatteluista ilmastotieteilijöiden ja aiheeseen liittyvien alojen tutkijoiden kanssa, ja heijastelee satoja tieteellisiä tutkimuksia ilmastonmuutoksesta. Tämä artikkeli on kuva siitä, minne planeettamme on parhaan ymmärryksemme mukaan menossa, ellei kunnollista muutosta saada pian aikaan. Se ei ole sarja ennustuksia siitä, mitä tulee tapahtumaan - sen päättää miten ihmiset reagoivat. Mutta nämä skenaariot ovat lähtökohta ja tavallaan lukujärjestyksemme.
Se tuho, jonka olemme jo aiheuttaneet tulevaisuuteemme, on jo tarpeeksi hirvittävä. Useimmat ihmiset puhuvat yhä, kuin Miamin ja Bangladeshin kaltaisilla paikoilla olisi yhä mahdollisuus selvitä. Suurin osa tieteiöijöistä, joiden kanssa keskustelin, olettavat, että menetämme ne tämän vuosisadan aikana jopa siinä tapauksessa, että lopetamme fossiilisten polttoaineiden käytön seuraavan vuosikymmenen aikana. Kahden asteen lämpenemisen ajateltiin ennen olevan katastrofin raja: varautumattomaan maailmaan syntyy ilmastosyistä kymmeniä miljoonia pakolaisia. Nyt kahden asteen lämpeneminen on meidän tavoitteemme (Pariisin ilmastosopimus) - ja asiantuntijoiden mukaan mahdollisuutemme edes sen rajoissa pysymiseen ovat pienet.
YK:n hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli (IPCC) julkaisee raportteja viimeisimpien ilmastotutkimusten tuloksista. Tuorein niistä esittää ennustuksen, että osumme neljän asteen lämpenemiseen seuraavan vuosisadan alussa, jos pysymme nykyisellä linjallamme. Mutta se on vain keskiluku. Korkeimmillaan ennuste on jopa kahdeksan astetta - eivätkä tutkijat pysty huomioimaan sulavan ikiroudan ongelmaa. Raportit eivät myöskään täysin laske mukaan albedo-vaikutusta (vähemmän jäätä -> vähemmän pois heijastettua auringonvaloa -> enemmän lämpenemistä), pilvipeitteen lisääntymistä (se vangitsee lämpöä) eikä metsien ja muun kasvillisuuden kuolemisia (kasvillisuus poistaisi hiiltä ilmakehästä). Jokainen näistä kiihdyttäisi lämpenemistä, ja historia näyttää, että lämpötila voi muuttua jopa viisi astetta 13 vuoden aikana. Kun edellisen kerran planeettamme oli neljä astetta nykyistä lämpimämpi, meret olivat kymmeniä metrejä korkeammalla.
Maapallolla on parhaillaan käynnissä massasukupuutto. Tätä aiemmin niitä on ollut viisi, ja jokainen on pyyhkinyt pois niin paljon elämää, että ne ovat toimineet kuin planeetan resetointina. Monet ilmastotieteilijät sanovat niiden olevan paras vertaus sille tulevaisuudelle, johon olemme syöksymässä. Jos olet aikuinen, luit varmaan koulussa, että nämä massasukupuutot johtuivat asteroideista. Tosiasiassa vain yksi (se joka tappoi dinosaurukset) johtui siitä - kaikki muut johtuivat kasvihuonekaasujen aiheuttamista ilmastonmuutoksista. Pahin oli 252 miljoonaa vuotta sitten: se alkoi kun hiili aiheutti planeetalle viiden asteen lämpenemisen, nopeutui, kun lämpeneminen johti metaanipäästöihin arktisilla alueilla, ja päättyi niin, että 97% elämästä maan päällä oli kuollut.
Nykyään ihmiskunta päästää hiiltä ilmastoon paljon nopeammalla tahdilla, arvioiden mukaan vähintään kymmenen kertaa nopeammin - ja vauhti on kiihtymässä. Tästä puhui Stephen Hawking sanoessaan keväällä 2017, että ihmisten täytyy muuttaa muille planeetoille seuraavan vuosisadan aikana tai kuolemme sukupuuttoon. Tämä ajoi Elon Muskin paljastamaan kesäkuussa 2017 suunnitelmansa asutuksen rakentamisesta Marsiin seuraavan 40-100 vuoten aikana.
He tietenkään eivät ole ilmastoasiantuntijoita, ja ovat ehkä yhtä alttiita irrationaaliselle paniikille kuin minä tai sinä. Mutta ne monet kylmäpäiset tieteilijät, joita haastattelin edellisten kuukausien aikana - alan arvostetuimmat ja valtuutetuimmat, joista harvat ovat taipuvaisia alarmismiin - ovat hekin päätyneet apokalyptiseen lopputulokseen: mikään mahdollinen strategia yksin päästöjen vähentämiseksi ei voi estää ilmastokatastrofia.
Termi "antroposeeni" on siirtynyt viime vuosien aikana akateemisesta keskustelusta myös tavisten sanavarastoon - se on nimi meneillään olevalle geologiselle aikakaudelle. Se on myös tapa ilmaista ihmisten toiminnasta johtuvien muutosten luonnossa olevan erotettu omaksi, uudeksi aikakaudekseen. Yksi termin ongelma on, että se vihjaa luonnon kukistamiseen. Joku saattaa optimistisesti ajatella, että olemme jo voittaneet luonnon. Mutta mitä jos olemmekin vain provosoineet sitä - tuottaen tietämättömyyttämme ilmastosysteemin, joka alkaa nyt käydä sotaa kanssamme vuosisatojen ajan, kenties siihen saakka, kunnes lajimme on tuhoutunut. Sitä tarkoittaa merentutkija Wallace Smith Broecker, kun hän kutsuu planeettaamme "vihaiseksi pedoksi". Sitä voisi kutsua myös "sotakoneeksi" - joka päivä aseistamme sitä lisää.
II. Lämpökuolema
Ihmiset, kuten kaikki nisäkkäät, tuottavat lämpöä. Hengissä selviytymisen edellytyksenä on mahdollisuus viilentyä. Jotta ilma voi toimia jäähdyttäjänä, lämpötilan on oltava tarpeeksi matala. Seitsemän (F?) asteen lämpeneminen tekisi sen mahdottomaksi päiväntasaajan seudulla ja varsinkin tropiikissa, missä ilmankosteus pahentaa ongelmaa. Esim. Costa Rican viidakoissa, missä ilmankosteus on usein yli 90%, pelkkä ulkona liikuskelu yli 40 asteen lämmössä voisi koitua kuolemaksi muutamassa tunnissa.
Ilmastoskeptikot huomauttavat maapallon lämmenneen ja viilentyneen useita kertoja aiemminkin, mutta ihmisten olemassaolon salliva ilmastollinen "alue" on hyvin kapea. 11-12 (F?) asteen lämpeneminen aiheuttaisi yli puolen maailman ihmisistä (nykyisillä asuinalueilla) kuoleman suoraan kuumuuden takia. Ilmasto ei lämpene niin paljoa tänä vuosisatana, mutta jos emme lopeta saastuttamista, lopulta niin tulee kyllä käymään. Tänä vuosisatanakin kyllä ehditään kärvistellä, varsinkin tropiikissa. Avainasemassa on asia nimeltä märkälämpötila: lämpötila, johon kostealla kankaalla verhottu lämpömittari asettuu kun sitä heilutetaan ilmassa (kosteus haihtuu kankaasta nopeammin kuivassa ilmassa - tämä yksi numero mittaa sekä lämpöä että kosteutta). Nykyisellään useimpien alueiden korkein märkälämpötila on 26 tai 27 °C; ihmiselle sopivan raja on 35 °C. Asia nimeltä lämpöstressi iskee kuitenkin paljon aiemmin.
Oikeastaan jo nyt. Vuodesta 1980 paikkojen, joissa esiintyy vaarallista tai äärimmäistä kuumuutta, määrä on 50-kertaistunut, ja isompi lisäys on tulossa. Viisi Euroopan kuuminta kesää (vuodesta 1500) ovat kaikki tapahtuneet vuoden 2002 jälkeen, ja IPCC varoittaa, että pian pelkkä ulkona oleminen kesäaikaan tulee suuressa osassa planeettaa olemaan terveydelle haitallista. Vaikka pysyisimme Pariisin tavoitteessa (alle 2 °C lämpeneminen), kaupungit kuten Karachi ja Kalkutta tulevat muuttumaan lähes elinkelvottomiksi, kärsien joka vuosi yhtä tappavista helleaalloista kuin vuonna 2015. Neljän (C?) asteen kohdalla normaaliin kesään Euroopassa tulee kuulumaan samanlainen helleaalto kuin vuonna 2003, mikä tappoi jopa 2000 ihmistä päivässä. Kuuden asteen kohdalla (NOAA:n arvion mukaan) Mississippi Valleyn eteläosissa minkäänlainen työnteko ei olisi kesällä mahdollista, ja kaikki Kalliovuorten itäpuolella (USA:ssa) olisivat pahemman lämpöstressin alaisina kuin kukaan missään tämän päivän maailmassa. Joseph Rommin mukaan lämpöstressi New Yorkissa olisi pahempi kuin tämän päivän Bahrainissa (yksi maailman kuumimmista paikoista), ja lämpötila Bahrainissa taas aiheuttaisi lämpöhalvauksen jopa nukkuvalle ihmiselle. Pidetään mielessä, että IPCC:n korkeimman arvion mukaan ilmasto lämpenee vielä 2 (F?) astetta tätäkin enemmän. Maailmanpankki on arvioinut, että tämän vuosisadan loppuun mennessä viileimmät kuukaudet trooppisessa Etelä-Amerikassa, Afrikassa ja Tyynellämerellä tulevat olemaan kuumempia kuin kuumimmat kuukaudet 1900-luvun lopussa. Ilmastointi voi auttaa, mutta myös pahentaa hiiliongelmaa. Eikä kaikkien maailman kuumimpien alueiden ilmastoiminen ole mahdollista. Tosiaan, ilmastokriisi tulee olemaan dramaattisin Lähi-idässä ja Persianlahdella, missä vuonna 2015 oli kuumimmillaan 72 °C. Parin vuosikymmenen päästä Mekkaan suoritettava pyhiinvaellus tulee olemaan fyysisesti mahdoton niille kahdelle miljoonalle muslimille, jotka vaeltavat sinne joka vuosi.
Kuumuus tappaa meitä jo nyt. El Salvadorin sokeriruokoalueella jopa viidenneksellä väestöstä on krooninen munuaissairaus (miehillä yli neljänneksellä) minkä arvellaan johtuvan nestehukasta, joka johtuu pelloilla työskentelystä. Samoilla pelloilla pystyi mukavasti korjaamaan satoa vielä kaksikymmentä vuotta sitten. Kalliin dialyysin avulla munuaisten vajaatoiminnasta kärsivät voivat odottaa elävänsä viisi vuotta - ilman sitä elinaika mitataan viikoissa. Lämpöstressi tulee tietenkin nuijimaan meitä muualtakin kuin munuaisista.
Tätä kirjoittaessani Kalifornian aavikolla kesäkuussa 2017, ulkona on 50 °C. Se ei ole ennätyksellisen kuuma.
III. Ruoan loppu
Ilmastoja ja kasveja on monenlaisia, mutta nyrkkisääntö perusviljojen kasvamiselle on, että jokaista lämpöastetta (C?) kohden sato vähenee 10%. Joidenkin arvioiden mukaan jopa 15%. Eli jos planeettamme on 5 (C?) astetta lämpimämpi tämän vuosisadan lopussa, meillä voi olla 50% enemmän ihmisiä ruokittavana ja 50% vähemmän viljaa. Proteiinitilanne on huonompi: yhden lihakalorin tuottamiseen kuluu 16 viljakaloria - ja lihantuotanto tarkoittaa myös metaanipäästöjä.
Tuo satomatikka pätee vain alueisiin, joissa ollaan jo kasvulämpötilan huipulla. Teoriassa lämpimämpi ilmasto helpottaisi vaikka maissin kasvattamista Grönlannissa. Mutta kuten Rosamond Naylor ja David Battisti ovat osoittaneet, paikat, joissa viljaa kasvatetaan tänään, ovat jo optimaalisessa kasvulämpötilassa - mikä tarkoittaa, että jopa pieni lämpeneminen tulee aiheuttamaan satojen pienenemistä. Viljapeltoja ei voida helposti siirtää pohjoisempaankaan, koska syrjäseuduilla maan laatu rajoittaa satoja; voi mennä muutama vuosisata ennen kuin maanperästä saadaan optimaalista viljelylle.
Kuivuus voi olla kuumuuttakin isompi ongelma, kun osia maailman viljellystä maasta on aavikoitumassa. Sademääriä on vaikeaa mallintaa, mutta ennusteet tämän vuosisadan lopulle ovat silti olleet yhdenmukaisia: ennennäkemättömiä kuivuuksia melkein kaikkialle missä ruokaa tänään tuotetaan. Vuoteen 2080 mennessä, ilman merkittäviä vähennyksiä saastemäärissä, eteläinen Eurooppa tulee olemaan pysyvästi kuivunut aavikko - pahempi kuin Yhdysvaltojen Dust Bowl. Sama pätee Irakissa ja Syyriassa ja suuressa osaa Lähi-itää, Australiassa, Afrikassa, Etelä-Amerikassa ja ruoantuotantoalueilla Kiinassa. Mikään näistä paikoista, jotka tänään tuottavat maailmalle paljon ruokaa, ei tule olemaan luotettava ruoan lähde. Amerikassa kuivuus ei olisi vain pahempaa kuin Dust Bowl-kaudella (NASAn tutkimus 2015) vaan pahempaa kuin mikään kuivuus tuhanteen vuoteen - mukaanlukien kuivuudet vuosien 1100 ja 1300 välillä, jolloin "kaikki joet Sierra Nevadan itäpuolella kuivuivat", ja jotka saattoivat aiheuttaa Pueblo-kulttuurin tuhoutumisen.
Emmekä me nytkään elä nälänhädättömässä maailmassa. Kaukana siitä: aliravitsemuksesta kärsivien määrän on arvioitu olevan 800 miljoonaa. Kevät 2017 toi jo ennennäkemättömän "nelinkertaisen nälänhädän" Afrikkaan ja Lähi-itään. YK on varoittanut, että erilliset nälkiintymistapaukset Somaliassa, Sudanissa, Nigeriassa ja Jemenissä voivat tappaa 20 miljoonaa ihmistä pelkästään tämän vuoden aikana.
IV. Ilmastotaudit
Kivet, oikeassa paikassa, ovat tallenne planeetan historiasta - jopa miljoonista vuosista geologisen ajan puristamana vain parisenttisiksi kerrostumiksi. Jääkin toimii samanlaisena ilmaston tilikirjana, mutta jää on myös jäätynyttä historiaa, josta osa voi alkaa taas elää kun jää sulaa pois. Arktisessa jäässä on loukussa tauteja, jotka eivät ole olleet ilmassamme miljooniin vuosiin. Se tarkoittaa, että immuunisysteemimme eivät tiedä mitä tehdä meitä suojellakseen, jos nuo esihistorialliset taudit pääsevät vapaaksi.
Jäässä on säilössä myös bakteereita lähempää meidän aikaamme. Alaskassa tutkijat ovat löytäneet jäämiä siitä influenssasta, joka sairastutti jopa 500 miljoonaa ihmistä vuonna 1918, ja tappoi 100 miljoonaa - noin 5% maailman silloisesta väestöstä. BBC raportoi toukokuussa 2017, että tieteilijät epäilevät Siperian jäässä olevan tallessa myös isorokko ja paiserutto.
Asiantuntijat rauhoittelevat, että monet näistä organismeista eivät selviä sulamisesta, ja viittaavat tarkkoihin laboratorio-olosuhteisiin joissa niitä on saatu elämään - esim. 32 000-vuotias "ekstermofiili", joka elvytettiin vuonna 2005 ja 8 miljoonaa-vuotias bakteeri, joka elvytettiin vuonna 2007 - tarkoittaen, että sellaiset olosuhteet ovat välttämättömät niin vanhojen eliöiden paluulle. Mutta vuonna 2016 parikymmentä ihmistä sai pernaruton ja ainakin yksi poika kuoli siihen, kun ikiroudasta suli esiin siihen ainakin 75 vuotta aiemmin kuollut peura. Myös 2000 elävää peuraa sai tartunnan, vieden pernaruttoa eteenpäin.
Vanhoja tauteja enemmän epidemiologeja huolettaa kuitenkin nykyiset vitsaukset, jotka voivat lämpenemisen myötä levitä muille alueille ja kehittyä. Ennen varhaismodernia aikaa, kun merenkulku nopeutti ihmisten ja heidän pöpöjensä sekoittumista, ihmisten kotikuntaisuus toimi suojana pandemiaa vastaan. Nykyään, vaikka ihmiset sekoittuvat valtavasti, ekosysteemimme ovat enimmäkseen vakaat, ja tämäkin toimii suojana - mutta maapallon lämpeneminen tulee sekoittamaan nuo ekosysteemit ja auttamaan tauteja leviämään. Jos elät Mainessa tai Ranskassa, et juurikaan murehdi denguekuumetta tai malariaa, mutta tulet murehtimaan, kun tropiikki kiipeää kohti pohjoista ja hyttyset sen mukana. Ethän murehtinut zikaviruksestakaan vielä pari vuotta sitten.
Zika voi olla myös hyvä esimerkki tautien kehittymisestä. Yksi syistä, joiden vuoksi et ollut kuullut zikasta kuin vasta hiljattain on, että se oli jumissa Ugandassa. Toinen on, että se ei vaikuttanut aiheuttavan syntymävikoja ennen kuin nyt. Tieteilijät eivät vieläkään täysin ymmärrä mitä tapahtui tai mikä heiltä jäi huomaamatta. Mutta jotain tiedämme varmasti siitä, miten ilmasto vaikuttaa: esimerkiksi malaria menestyy kuumemmilla alueilla, ei vain siksi, että hyttysetkin menestyvät, vaan koska malaria lisääntyy kymmenen kertaa nopeammin jokaista asteen (C?) nousua lämpötilassa kohden. Siksi Maailmanpankki arvioi, että vuoteen 2050 mennessä 5,2 miljardia ihmistä joutuu elämään malarian pelossa.
V. Hengittämiskelvoton ilma
Keuhkomme tarvitsevat happea, mutta se on vain osa siitä mitä hengitämme. Hiilidioksidin osuus on kasvamassa. Se ylitti juuri 400 ppm määrän, ja nykyisten trendien perusteella voidaan korkeimmillaan arvioida, että se tulee vuoteen 2100 mennessä olemaan 1000 ppm. Tuollainen määrä, verrattuna ilmaan jota hengitämme nyt, tulee alentamaan ihmisten kognitiivisia kykyjä 21%.
Kuumentuneessa ilmassa on muutakin pelottavaa - pienetkin määrät saasteita voivat lyhentää ihmisten elinikiä kymmenellä vuodella. Mitä lämpimämmäksi planeetta muuttuu, sitä enemmän muodostuu otsonia, ja tämän vuosisadan puoleenväliin mennessä Amerikassa todennäköisesti (NCAR:n ennuste) kärsitään 70% kasvusta epäterveellisen otsoni-savusumun määrässä. Vuonna 2090 jopa 2 miljardia ihmistä tulee hengittämään ilmaa, jota WHO ei määrittele turvalliseksi. Eräs tutkimus kesällä 2017 osoitti, että mm. raskaana olevan äidin altistuminen otsonille suurentaa lapsen riskiä autismiin jopa kymmenenkertaisesti muihin ympäristötekijöihin verrattuna. Se saa ajattelemaan Hollywoodin autismiepidemiaa.
Jo nyt 10 000 ihmistä kuolee päivittäin fossiilisten polttoaineiden polttamisesta johtuvien pienhiukkasten takia, ja vuosittain kuolee 339 000 ihmistä luontopalojen savun takia. Ilmastonmuutos on pidentänyt metsäpalokautta (Yhdysvalloissa se on pidentynyt 78:lla päivällä vuodesta 1970). Vuoteen 2050 mennessä (U.S. Forest Servicen mukaan) metsäpalot tulevat olemaan kaksi kertaa niin tuhoisia kuin nykyään; joissain paikoissa palanut pinta-ala voisi viisinkertaistua. Ihmisiä huolestuttaa myös tulipalojen vaikutus päästöihin, varsinkin silloin, kun tulet saavat alkunsa turpeesta. Turvemaiden palot Indonesiassa vuonna 1997 lisäsivät maailman hiilidioksidipäästöjä jopa 40%. Enemmän paloja tarkoittaa enemmän lämpenemistä, joka tarkoittaa enemmän paloja. On myös se mahdollisuus, että sademetsät kuten Amazonin sademetsä, joka vuonna 2010 kärsi toisen "satavuotiskuivuutensa" viiden vuoden sisään, voisivat kuivua niin paljon, että tulevat alttiiksi metsäpaloille. Siitä ei seuraisi vain valtavat määrät hiilipäästöjä, vaan myös sademetsän määrän kutistuminen. Se on erityisen paha, koska yksin Amazonin sademetsä tuottaa 20 prosenttia hapestamme.
Sitten on tutumpia saastuttamisen muotoja. Vuonna 2013 sulava arktinen jää vaikutti Aasian säätiloihin estäen Kiinan luonnollisen "ilmanvaihtosysteemin" toiminnan, ja suuri osa maan pohjoisosista peittyi savusumulla, joka oli hengittämiskelvotonta. Ilmanlaatuindeksi AQI kategorisoi ilmanlaadun terveysriskejä, ja korkeimmalla tasolla 301-500 varoitetaan "sydän- tai keuhkotautien vakavasta ärtymisestä ja ennenaikaisesta kuolemasta vanhuksilla ja henkilöillä, joilla on hengitystiesairauksia" ja "vakavasta hengitysvaikutusten riskistä" kaikille muille. Sillä tasolla "kaikkien pitäisi välttää kaikkea ulkona liikkumista". Kiinan savusumu olisi ollut AQI-mittarilla 800. Sinä vuonna kolmannes kaikista kuolemista Kiinassa johtui savusumusta.
VI. Päättymätön sota
Ilmastotieteilijät puhuvat hyvin varovaisesti Syyriasta. He haluavat ihmisten tietävän, että vaikka ilmastonmuutos aiheutti kuivuuden, joka myötävaikutti sisällissotaan, ei ole aivan oikein sanoa, että konflikti on seurausta lämpenemisestä. Esimerkiksi naapurissa Libanonissa kärsittiin samoista sadon menetyksistä. Tutkijat kuten Marshall Burke ja Solomon Hsiang ovat kuitenkin onnistuneet määrittämään joitain suhteita lämpötilan ja väkivaltaisuuksien välillä: heidän mukaansa jokaista puolen (C?) asteen lämpenemistä kohden aseellisen konfliktin todennäköisyys yhteiskunnassa nousee 10-20 %. Ilmastotieteessä mikään ei ole yksinkertaista, mutta laskelmat ovat riipaisevia: viisi (C?) astetta lämpimämmällä planeetalla olisi vähintään puolet enemmän sotia kuin tänään. Kaiken kaikkiaan konfliktien määrä yhteiskunnassa voi kaksinkertaistua tämän vuosisadan aikana.
Tämä on yksi syistä miksi melkein jokainen niistä ilmastotieteilijöistä, joiden kanssa puhuin, kertoi USA:n armeijan suhtautuvan pakkomielteisesti ilmaston lämpenemiseen: merivoimien sotilasalueiden hukkuminen merenpinnan nousun takia on jo tarpeeksi vaikea asia, mutta maailman poliisina toimiminen on vielä vaikeampaa kun rikollisuuden määrä tuplaantuu. Syyria ei tietenkään ole ainoa paikka, missä ilmasto on edesauttanut konfliktien syntymistä. Jotkut spekuloivat, että yhteenottojen lisääntyminen Lähi-idässä tämän sukupolven aikana heijastelee stressiä ilmaston lämpenemisestä.
Mikä aiheuttaa suhteen ilmaston ja konfliktien välillä? Maanviljelyksellä ja taloudella on osuutensa, ja paljolti on kyse pakolaisuudesta, jota on jo ennätyksellisen paljon (vähintään 65 miljoonaa syrjäytettyä ihmistä vaeltaa planeetallamme tällä hetkellä). Mutta on myös näin yksinkertainen aiheuttaja: yksilön ärtymys. Kuumuus nostaa kuntien rikollisuusastetta. Eikä ilmastoinnin keksiminen kehittyneessä maailmassa viime vuosisadalla juuri hillinnyt sitä ongelmaa, että kesäisin tulee rikosaalto.
VII. Talouden romahtaminen pysyvästi
Kylmän sodan lopusta vuoden 2007 taantuman alkuun on hoettu, että talouskasvu pelastaisi meidät ihan kaikelta. Yhdysvaltain talousromahduksen vuonna 2008 jälkeen kasvava joukko historioitsijoita on kuitenkin alkanut ehdottaa, että koko talouskasvun historia, joka alkoi aika äkkiseltään 1700-luvulla, ei johtuisikaan innovaation tai vaihdannan tai kapitalismin dynamiikasta, vaan yksinkertaisesti siitä, että löysimme fossiiliset polttoaineet ja niiden raa'an voiman. Se oli kuin kertaruiske uutta arvoa järjestelmään, joka perustui aiemmin maailmanlaajuiseen toimeentuloon. Ennen fossiilisia polttoaineita ihmiset eivät eläneet sen paremmin kuin vanhempansa, isovanhempansa tai esivanhempansa 500 vuotta aiemmin, paitsi esimerkiksi ruton jälkilöylyissä, jolloin eloonjääneet pystyivät rohmuamaan kuolemien vapauttamat rikkaudet. Nämä historioitsijat (jotka puhuvat ns. fossiilikapitalismista) ehdottavat, että kaikki fossiiliset polttoaineet käytettyämme ehkä palaisimme maailmanlaajuiseen vakaan tilan talouteen. Tosin tietenkin sillä kertaruiskeella oli tuhoava, pitkäkestoinen hintansa: ilmastonmuutos.
Mielenkiintoisin tutkimus lämpenemisen talousvaikutuksista on tullut Hsiangilta kollegoineen, jotka tarjoavat synkkää analyysiä: jokainen celsiusasteen lämpeneminen maksaa keskimäärin 1,2 prosenttia GDP:stä (valtava luku). Tämä on erinomaista tutkimusta, ja heidän mediaaniennusteensa on, että maailmanlaajuiset ansainnot henkilöä kohti vähenevät 23 % tämän vuosisadan loppuun mennessä (johtuen muutoksista maataloudessa, rikollisuudessa, myrskyissä, energiassa, kuolemissa ja työelämässä).
On 12 % mahdollisuus, että ilmastonmuutos vähentää tuotantoa maailmassa yli 50 prosentilla vuoteen 2100 mennessä, he sanovat, ja 51 % todennäköisyydellä BKT asukasta kohti vähenee ainakin 20 % siihen mennessä, elleivät päästöt vähene. Vertailuksi, 2007 vuoden taantuma alensi maailman BKT:ta noin 6 %. Hsiang kollegoineen arvioi tämän vuosissadan loppuun mennessä 1/8 todennäköisyyden vaikutuksille, jotka ovat kahdeksan kertaa pahempia, kumoamattomia ja jatkuvia.
Sellaista taloudellista tuhoa on vaikea käsittää, mutta voit aloittaa kuvittelemalla, miltä maailma näyttäisi kun kansantalous olisi puolet nykyisestä. Se, että hallitus voisi talouskasvuun ja teknologiaan turvautuen siirtää konkreettiset teot päästöjen vähentämiseksi myöhempään, näyttää tässä valossa järjettömältä bisneslaskelmalta.
Pidetään mielessä, että jokainen edestakainen matka lentokoneella New Yorkista Lontooseen maksaa arktiselta alueelta 3 kuutiota jäätä.
VIII. Myrkylliset meret
On jo selvää, että meri tulee aiheuttamaan kuolemia. Ilman kunnon vähennyksiä päästöissä tulemme näkemään vähintään metrin nousun merenpinnassa, ja ehkä kolmen metrin nousun vuosisadan loppuun mennessä. Kolmasosa maailman suurista kaupungeista ovat rannikoilla, puhumattakaan voimaloista, satamista, laivaston tukikohdista, pelloista, kalastamoista, jokisuistoista, soista ja riisipelloista. Nekin alueet, jotka ovat yli kolmen metrin korkeudella, tulevat tulvimaan helpommin ja useammin, jos merenpinta nousee niin korkealle. Tänään ainakin 600 miljoonaa ihmistä asuu kymmenen metrin välillä merenpinnasta.
Näiden kotimaiden hukkuminen on vasta alkua. Nykyisellään yli kolmasosa maailman hiilestä imeytyy meriin. Tuloksena on merien happamoituminen, joka vaikuttaa jo maailman vesistöissä. Olet varmaan kuullut korallien kuolemista. Koralliriutat kannattelevat jopa neljäsosaa meren elämästä ja tuottavat ruokaa puolelle miljardille ihmiselle. Merien happamoituminen tulee osumaan kalapopulaatioihin myös suoraan, tosin tutkijat eivät ole vielä varmoja, miten ennustaa sen vaikutuksia meren antimiin. Se tiedetään, että happamissa vesissä oistereiden ja simpukoiden on vaikeampaa kasvattaa kuoriaan, ja kun ihmisen veren pH putoaa niin paljon kuin merien pH on laskenut tämän sukupolven aikana, se se aiheuttaa kohtauksia, koomaa ja äkkikuolemia.
Hiilen imeytyminen voi johtaa myös noidankehään, missä hapenpuutteesta kärsivä vesi tukee sellaisten mikrobien lisääntymistä, jotka tekevät vedestä vielä "anoksisempaa", ensin syvien merien "kuolleilla alueilla", ja sitten hiljalleen kohti pintaa. Siellä pienet kalat kuolevat hapenpuutteeseen, jolloin happea kuluttavat bakteerit menestyvät, ja noidankehä voimistuu. Tämä prosessi, missä kuolleet alueet kasvavat kuin syöpä, tukehduttaen mereneläviä ja tuhoten kalavesiä, on jo edennyt aika pitkälle osissa meksikonlahtea ja Namibian vieressä, missä merestä pulppuaa rikkivetyä tuhannen mailin pätkällä maata nimeltä Skeleton Coast. Nimi viittasi alunperin valastusteollisuuden jätteisiin, mutta on tänään osuvampi kuin koskaan. Rikkivety on niin myrkyllistä, että evoluutio on opettanut meidät tunnistamaan jo pienimmät määrät sitä, minkä vuoksi nenämme ovat niin taitavia havaitsemaan ilmavaivoja. Rikkivety on myös se, joka lopulta tappoi 97 % elämästä silloin aiemmin, kun kaikki noidankehät olivat käynnistyneet ja lämmenneen meren virtaukset pysähtyivät. Vähitellen merten kuolleet alueet levisivät tappaen lajeja, jotka olivat eläneet merissä satoja miljoonia vuosia. Samalla kaasu joka purkautui paikallaan seisovasta vedestä myrkytti kaiken maan päällä - myös kasvit. Kesti miljoonia vuosia ennen kuin meret toipuivat taas.
IX. Suuri suodatin
Miksei se sitten näy missään? Viimeisimmässä esseessään The Great Derangement intialainen kirjailija Amitav Ghosh pohtii mikseivät maailman lämpeneminen ja luonnonkatastrofit ole tulleet yleisiksi aiheiksi nykyfiktiossa. Olemmeko kyvyttömiä kuvittelemaan ilmastokatastrofeja? "Ajatellaan vaikka tarinoita, jotka pyörivät sellaisten kysymysten ympärillä kuten "missä olit kun Berliinin muuri kaatui?" tai "missä olit 11.9.2001?"", hän kirjoittaa. "Tuleeko olemaan mahdollista kysyä samaan tyyliin "missä olit kun hiilidioksidin määrä ilmakehässä ylitti 400 ppm?" tai "missä olit kun Larsen B-jäätikkö hajosi?" Hän arvelee, että ei, sillä ilmastonmuutoksen dilemmat ja draamat ovat ristiriidassa niiden tarinoiden kanssa, joita kerromme itsellemme itsestämme (varsinkin romaaneissa).
Tämä sokeus ei kuitenkaan tule kestämään - maailma, jossa kohta elämme, ei salli sitä. Kuusi (C?) astetta lämpimämmässä maailmassa maan ekosysteemi tulee kihisemään luonnonkatastrofeja niin, että alamme kutsua niitä vain "sääksi": hillittömiä taifuuneja ja tornadoja jatkuvasti, tulvia ja kuivuuksia, säännöllisesti sellaisia ilmastotapahtumia, jotka ei-niin-kauan sitten vielä tuhosivat kokonaisia sivilisaatioita. Voimakkaimmat hurrikaanit iskevät yhä useammin, ja meidän on keksittävä uusia kategorioita niiden kuvailemiseksi; tornadot kasvavat pitemmiksi ja leveämmiksi ja iskevät paljon useammin. Rakeiden koko nelinkertaistuu. Aiemmin ihmiset seurasivat säätä ennustaakseen tulevaisuuttaan, mutta tulevaisuudessa me näemme säässä menneisyyden koston. Varhaiset luonnontieteilijät puhuivat usein "syvästä ajasta" - siitä perspektiivistä, mikä heillä oli luonnon syvästä hitaudesta jonkin laakson tai kivialtaan suureutta ihmetellessään. Viktoriaaniset antropologit kutsuivat uniajaksi semi-myyttistä kokemusta (Australian aboriginaalien kuvailemana), missä nykyhetkessä kohdataan menneisyys, jolloin esivanhemmat, sankarit ja puolijumalat kansoittivat eeppistä lavaa. Sitä voi jo löytää katsomalla videota jäävuoresta romahtamassa mereen - tunne siitä, että historia tapahtuu yhtäkkiä.
Monet ihmiset näkevät ilmastonmuutoksen tavallaan moraalisena ja taloudellisena velkana, jota olemme kerryttäneet teollisen vallankumouksen alusta saakka, ja joka on nyt erääntynyt vuosisatojen jälkeen - tavallaan hyödyllinen näkökulma, ottaen huomioon, että hiilen polttamisen alkaminen Englannissa 1700-luvulla oli sytyke kaikelle seuraavalle. Mutta yli puolet siitä hiilestä, minkä ihmiskunta on päästänyt ilmakehään koko historiansa aikana, on päästetty vain edellisten kolmenkymmenen vuoden aikana. Toisen maailmansodan lopusta lähtien se luku on 85%. Yhden sukupolven aikana maailman lämpeneminen on siis tuonut meidät planeetanlaajuisen katastrofin partaalle. Tarina teollisen maailman "kamikaze-iskusta" on myös yhden ihmisiän tarina. Esimerkiksi isäni syntyi 1938, hänen ensimmäisiin muistoihinsa kuuluivat uutiset Pearl Harborin iskusta, ja viimeisiin muistoihinsa uutiset Pariisin ilmastosopimuksen allekirjoittamisesta.
Jotkut niistä tiedemiehistä, jotka ensimmäisinä tunnistivat ilmastonmuutoksen, ovat yhä elossa: osa jopa yhä työelämässä. Wally Broecker on 84-vuotias ja ajaa joka päivä töihin Lamont-Doherty Earth Observatoryyn. Kuten useimmat muutkaan niistä, jotka ensimmäisinä ottivat asian puheeksi, hän ei usko, että mikään määrä päästöjen vähentämistä enää riittää katastrofin välttämiseksi. Sen sijaan hän uskoo hiilen vangitsemiseen - testaamattomaan teknologiaan, jolla hiilidioksidia poistettaisiin ilmakehästä, minkä Broecker arvioi tulevan maksamaan useita biljoonia dollareita - ja "ilmastonmuokkaukseen", joka on nimi useille kunnianhimoisille teknologioille, jotka ovat niin epätodennäköisiä, että monet ilmastotieteilijät suhtautuvat niihin scifi-haaveina. Hän on erityisen keskittynyt asiaan nimeltä "aerosol approach" - se tarkoittaa rikkidioksidin levittämistä ilmakehään niin, että sen muuttuessa rikkihapoksi viidennes taivaanrannasta peittyy ja 2 % auringonsäteistä heijastuu takaisin avaruuteen, ostaen planeetallemme edes vähän lisäaikaa lämpötilan suhteen. "Auringonlaskumme muuttuisivat hyvin punaisiksi, taivas värittömäksi, ja happamia sateita tulisi enemmän", hän sanoo, "mutta täytyy katsoa ongelman suuruutta. Ei pidä jättää isompaa ongelmaa ratkaisematta sen takia, että ratkaisu luo pienempiä ongelmia."
Jim Hansen syntyi vuonna 1941, hänestä tuli Iowan yliopiston ilmastotieteilijä, hän kehitti uraauurtavan "Zero Modelin" ilmastonmuutoksen ennustamiseen, ja myöhemmin hänestä tuli ilmastotutkimuksen pää NASA:ssa. Hänet painostettiin eroamaan, kun hän haastoi liittovaltion hallituksen oikeuteen (ollessaan yhä liittovaltiollinen työntekijä) syyttäen sitä toimettomuudesta ilmaston lämpenemisen suhteen. Oikeusjuttua tuottaa yhteisö nomeltä Our Children's Trust, ja sitä kutsutaan usein nimellä "lapset vastaan ilmastonmuutos". Se perustuu siihen, että kun hallitus ei toimi ilmaston lämpenemistä vastaan, se langettaa tuleville sukupolville valtavia kustannuksia. Tänä talvena se tullaan kuulemaan Oregonin käräjäoikeudessa. Hansen suosi aiemmin ilmasto-ongelman korjaamista hiiliveron avulla, mutta on hiljattain luopunut ajatuksesta ja siirtynyt sen sijaan laskemaan paljonko hiilen poisto ilmakehästä tulee maksamaan.
Hansen aloitti uransa tutkien Venusta, joka oli kerran hyvin maankaltainen planeetta, ennen kuin ilmastonmuutos muutti sen nopeasti kuivaksi ja elinkelvottomaksi palloksi, jota ympäröi hengittämiskelvoton kaasu. 30-vuotiaana hän siirtyi tutkimaan meidän planeettaamme, ja totesi, että sellaisen nopean ympäristöllisen muutoksen tutkimista varten ei tarvitse katsoa aurinkokunnan halki, koska sen voi nähdä joka puolella tätä planeettaa. "Kun kirjoitimme ensimmäisen tutkimuksen tästä vuonna 1981", hän kertoi, "muistan sanoneeni kollegoilleni 'Tämä tulee olemaan hyvin kiinnostavaa. Jossain vaiheessa uraamme me näemme kun nämä asiat alkavat tapahtua.'"
Monet niistä tieteilijöistä, joille puhuin, ehdottivat ilmastonmuutoksen olevan ratkaisu Fermin kuuluisaan paradoksiin, joka kysyy: jos universumi on niin suuri, miksemme ole kohdanneet mitään muuta älyllistä elämää? Vastaus on heidän ehdotuksensa mukaan, että sivilisaation luonnollinen elinikä saattaa olla vain pari tuhatta vuotta, ja teollisen sivilisaation elinikä ehkä vain pari sataa. Universumissa, joka on miljardeja vuosia vanha ja aurinkokuntia erottaa niin aika kuin matkakin, sivilisaatiot voivat syntyä ja kehittyä ja tuhota itsensä yksinkertaisesti liian nopeasti ehtiäkseen löytämään toisiaan. Paleontologi Peter Ward, yksi niistä, jotka keksivät, että planeettamme massasukupuutot johtuivat kasvihuonekaasuista, kutsuu tätä suureksi suodattimeksi: "Sivilisaatiot nousevat, mutta on olemassa ympäristöllinen suodatin, joka aiheuttaa niiden kuolemisen ja häviämisen melko pian", hän kertoi. "Jos katsot maapalloa, suodatus, jota meillä on ollut menneisyydessä, on ollut näissä massasukupuutoissa." Massasukupuutto jossa nyt elämme on vasta äsken alkanut.
Ja silti, käsittämättömästi, Ward on optimisti. Niin ovat myös Broecker ja Hansen ja moni muu niistä tieteilijöistä joille puhuin. Emme ole juuri kehittäneet uskontoa tai tarkoitusta ilmastonmuutoksen ympärille meitä lohduttamaan tai antamaan tarkoituksen tunnetta mahdollisen tuhoutumisen edessä. Mutta ilmastotieteilijöillä on tietty usko: tulemme löytämään keinon ehkäistä jyrkkä ilmastonlämpeneminen, he sanovat, koska meidän on pakko.
Emme voi tietää onko se vain toinen harhaluulo: jotta ilmastonmuutos voisi olla meille opetus, jonkun on selvittävä kertomaan sen tarina. Tieteilijät tietävät että pysyäksemme edes Pariisin sopimuksen tavoitteessa, vuoteen 2050 hiilipäästöjen energiantuotannosta ja teollisuudesta, jotka yhä kasvavat, täytyy puolittua joka vuosikymmen; päästöjen maakäytöstä (metsien tuho, lehmien kaasut yms) pitää nollaantua, ja meidän pitää olla keksinyt teknologioita, joilla poistaa joka vuosi ilmakehästä kaksi kertaa enemmän hiiltä, kuin koko planeetan kasvillisuus poistaa nyt. Silti, tieteilijöillä on uskoa ihmisten nerokkuuteen - varmuus, jota ehkä vahvistaa heidän arvostuksensa ilmastonmuutosta kohtaan, joka on myös tavallaan ihmisten aikaansaannos. He viittaavat Apollo-ohjelmaan, otsonikerroksen reikään, jonka saimme paikattua 1980-luvulla, pelon ohi menemiseen. Olemme nyt keksineet keinot luoda itsellemme tuomionpäivä, ja toki keksimme keinot pelastua siltä, jollain tavalla. Planeetta ei ole tottunut tällaiseen provokaatioon, ja ilmaston järjestelmä, joka on suunniteltu antamaan palautetta vuosisatojen tai vuosituhansien kautta, estää meitä todella käsittämästä sitä vahinkoa joka tälle planeetalle on jo tehty. Mutta kun todella näemme sen maailman, jonka olemme saaneet aikaan, tieteilijät sanovat, löydämme myös keinot tehdä siitä elinkelpoisen. Sitä toista vaihtoehtoa he eivät yksinkertaisesti pysty kuvittelemaan.
The Uninhabitable Earth
http://nymag.com/intelligencer/2017/07/climate-change-earth-too-hot-for-humans.html
toim.huom. ihan ite suomensin ja en ees jaksanut joka kohtaa, joten excuse me bear with
I. "Tuomionpäivä"
Jos sinua huolettaa ilmastonmuutoksen suhteen lähinnä merenpinnan nousu, et ehkä tiedä mitä muuta voi tapahtua jopa tämän päivän teinin elinaikana. Paisuvat meret ja niiden hukuttamat kaupungit ovat täyttäneet mielikuvamme ilmaston lämpenemisen seurauksista niin, ettemme ole kiinnittäneet kunnolla huomiota muihin uhkiin, joista monet voivat toteutua jo pian. Merenpinnan nousu on erittäin vakava asia, mutta ei riitä, että vain pakenemme rantaviivalta.
Ilman merkittäviä muutoksia miljardien ihmisten elintavoissa, osia maapallosta muuttuu miltei asuinkelvottomiksi jopa tämän vuosisadan loppuun mennessä.
Talvella 2016-2017 pohjoisnapaa lämmitti useita 15-20 astetta normaalia lämpimämpiä päiviä sulattaen ikiroutaa Huippuvuorten siemenholvin luona (myös Tuomionpäivän holviksi kutsuttu siemensäilö, jonka tarkoitus on varmistaa maataloutemme selviytyminen katastrofin sattuessa) ja aiheuttaen tulvan holvin yhteystunneliin - alle 10 vuotta sen rakentamisen jälkeen.
Ikiroudan sulaminen ei ole aina ollut ilmastotieteilijöiden suurena huolenaiheena. Arktisen alueen ikirouta sisältää 1,8 biljoonaa tonnia hiiltä - yli kaksi kertaa enemmän kuin maan ilmakehässä on tällä hetkellä. Kun ikirouta sulaa, tuo hiili voi vapautua metaanina, joka on kasvihuonekaasuna hiilidioksidia 34 kertaa vahvempi (100 vuoden ajalla) (ja 86 kertaa vahvempi 20 vuoden ajalla). Eli: akrtisessa ikiroudassa on varastoituneena tuplaten sen verran hiiltä kuin on tuhoamassa ilmastoamme nyt, ja ajastettuna vapautumaan osittain kaasuna, joka moninkertaistaa sen lämmitysvoiman 86 kertaa.
Ehkä jo tiedätkin, että satelliittidata kesäkuulta 2017 näyttää maapallon lämmenneen vuodesta 1998 yli kaksi kertaa nopeammin kuin tieteilijät olivat ennustaneet, tai että murtuma Etelämantereen jäätikössä kasvoi toukokuussa 2017 viikon aikana yli 17 kilometriä. (Nyt heinäkuussa 2017 murtuma on "poikinut" jäätiköstä yhden suurimmista jäävuorista ikinä.)
Siitä huolimatta miten paljon tiedät, et varmaan suhtaudu aiheeseen tarpeeksi vakavasti. Viimevuosina kulttuurimme on, ehkä kollektiivisen ilmastoahdistuksen seurauksena, ihastunut maailmanloppu- ja dystopiafiktioon. Silti emme osaa kuvitella todellisia lämpenemisen vaaroja. Syyt ovat monet:
-tieteellisten todennäköisyyksien kursaileva kielenkäyttö (ilmastotieteilijä James Hansen kutsui tätä tieteelliseksi pidättyväisyydeksi kirjoituksessa, jossa nuhdeltiin tieteilijöitä havaintojensa toimittamisesta niin varovaisesti, etteivät onnistu tiedottamaan kuinka vakavista uhista todella on kyse)
-ajatus siitä, että mikä tahansa ongelma on ratkaistavissa, ja päinvastoin ettei lämpeneminen edes olisi todellinen ongelma
-tieteilijöiden pidättyvyys spekuloivien varoitusten ehdottamisen suhteen
-yksinkertaisesti muutoksen nopeus, ja myös sen hitaus, niin että vasta nyt näemme vuosikymmeniä sitten aiheutetun lämpenemisen vaikutuksia
-epävarmuutemme epävarmuudesta, minkä ilmastokirjailija Naomi Oreskes on sanonut estävän meitä valmistautumasta mihinkään keskivertouhkia pahempaan
-oletus siitä, että ilmastonmuutos iskee pahiten "jonnekin muualle"
-numeroiden pienuus (kaksi astetta) ja suuruus (1,8 biljoonaa tonnia) ja abstraktisuus (400 ppm)
-ongelman, joka on hyvin vaikea ratkaista, ajattelemisen epämukavuus
-ongelman käsittämätön suuruus, mihin kuuluu myös oman lajimme sukupuuton mahdollisuus
-yksinkertaisesti pelko.
Mutta pelosta johtuva aiheen vältteleminen on vähän sama kuin kieltäisi koko ongelman.
Tieteellisen pidättyväisyyden ja tieteellisen fiktion välissä on itse tiede. Tämä artikkeli syntyi haastatteluista ilmastotieteilijöiden ja aiheeseen liittyvien alojen tutkijoiden kanssa, ja heijastelee satoja tieteellisiä tutkimuksia ilmastonmuutoksesta. Tämä artikkeli on kuva siitä, minne planeettamme on parhaan ymmärryksemme mukaan menossa, ellei kunnollista muutosta saada pian aikaan. Se ei ole sarja ennustuksia siitä, mitä tulee tapahtumaan - sen päättää miten ihmiset reagoivat. Mutta nämä skenaariot ovat lähtökohta ja tavallaan lukujärjestyksemme.
Se tuho, jonka olemme jo aiheuttaneet tulevaisuuteemme, on jo tarpeeksi hirvittävä. Useimmat ihmiset puhuvat yhä, kuin Miamin ja Bangladeshin kaltaisilla paikoilla olisi yhä mahdollisuus selvitä. Suurin osa tieteiöijöistä, joiden kanssa keskustelin, olettavat, että menetämme ne tämän vuosisadan aikana jopa siinä tapauksessa, että lopetamme fossiilisten polttoaineiden käytön seuraavan vuosikymmenen aikana. Kahden asteen lämpenemisen ajateltiin ennen olevan katastrofin raja: varautumattomaan maailmaan syntyy ilmastosyistä kymmeniä miljoonia pakolaisia. Nyt kahden asteen lämpeneminen on meidän tavoitteemme (Pariisin ilmastosopimus) - ja asiantuntijoiden mukaan mahdollisuutemme edes sen rajoissa pysymiseen ovat pienet.
YK:n hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli (IPCC) julkaisee raportteja viimeisimpien ilmastotutkimusten tuloksista. Tuorein niistä esittää ennustuksen, että osumme neljän asteen lämpenemiseen seuraavan vuosisadan alussa, jos pysymme nykyisellä linjallamme. Mutta se on vain keskiluku. Korkeimmillaan ennuste on jopa kahdeksan astetta - eivätkä tutkijat pysty huomioimaan sulavan ikiroudan ongelmaa. Raportit eivät myöskään täysin laske mukaan albedo-vaikutusta (vähemmän jäätä -> vähemmän pois heijastettua auringonvaloa -> enemmän lämpenemistä), pilvipeitteen lisääntymistä (se vangitsee lämpöä) eikä metsien ja muun kasvillisuuden kuolemisia (kasvillisuus poistaisi hiiltä ilmakehästä). Jokainen näistä kiihdyttäisi lämpenemistä, ja historia näyttää, että lämpötila voi muuttua jopa viisi astetta 13 vuoden aikana. Kun edellisen kerran planeettamme oli neljä astetta nykyistä lämpimämpi, meret olivat kymmeniä metrejä korkeammalla.
Maapallolla on parhaillaan käynnissä massasukupuutto. Tätä aiemmin niitä on ollut viisi, ja jokainen on pyyhkinyt pois niin paljon elämää, että ne ovat toimineet kuin planeetan resetointina. Monet ilmastotieteilijät sanovat niiden olevan paras vertaus sille tulevaisuudelle, johon olemme syöksymässä. Jos olet aikuinen, luit varmaan koulussa, että nämä massasukupuutot johtuivat asteroideista. Tosiasiassa vain yksi (se joka tappoi dinosaurukset) johtui siitä - kaikki muut johtuivat kasvihuonekaasujen aiheuttamista ilmastonmuutoksista. Pahin oli 252 miljoonaa vuotta sitten: se alkoi kun hiili aiheutti planeetalle viiden asteen lämpenemisen, nopeutui, kun lämpeneminen johti metaanipäästöihin arktisilla alueilla, ja päättyi niin, että 97% elämästä maan päällä oli kuollut.
Nykyään ihmiskunta päästää hiiltä ilmastoon paljon nopeammalla tahdilla, arvioiden mukaan vähintään kymmenen kertaa nopeammin - ja vauhti on kiihtymässä. Tästä puhui Stephen Hawking sanoessaan keväällä 2017, että ihmisten täytyy muuttaa muille planeetoille seuraavan vuosisadan aikana tai kuolemme sukupuuttoon. Tämä ajoi Elon Muskin paljastamaan kesäkuussa 2017 suunnitelmansa asutuksen rakentamisesta Marsiin seuraavan 40-100 vuoten aikana.
He tietenkään eivät ole ilmastoasiantuntijoita, ja ovat ehkä yhtä alttiita irrationaaliselle paniikille kuin minä tai sinä. Mutta ne monet kylmäpäiset tieteilijät, joita haastattelin edellisten kuukausien aikana - alan arvostetuimmat ja valtuutetuimmat, joista harvat ovat taipuvaisia alarmismiin - ovat hekin päätyneet apokalyptiseen lopputulokseen: mikään mahdollinen strategia yksin päästöjen vähentämiseksi ei voi estää ilmastokatastrofia.
Termi "antroposeeni" on siirtynyt viime vuosien aikana akateemisesta keskustelusta myös tavisten sanavarastoon - se on nimi meneillään olevalle geologiselle aikakaudelle. Se on myös tapa ilmaista ihmisten toiminnasta johtuvien muutosten luonnossa olevan erotettu omaksi, uudeksi aikakaudekseen. Yksi termin ongelma on, että se vihjaa luonnon kukistamiseen. Joku saattaa optimistisesti ajatella, että olemme jo voittaneet luonnon. Mutta mitä jos olemmekin vain provosoineet sitä - tuottaen tietämättömyyttämme ilmastosysteemin, joka alkaa nyt käydä sotaa kanssamme vuosisatojen ajan, kenties siihen saakka, kunnes lajimme on tuhoutunut. Sitä tarkoittaa merentutkija Wallace Smith Broecker, kun hän kutsuu planeettaamme "vihaiseksi pedoksi". Sitä voisi kutsua myös "sotakoneeksi" - joka päivä aseistamme sitä lisää.
II. Lämpökuolema
Ihmiset, kuten kaikki nisäkkäät, tuottavat lämpöä. Hengissä selviytymisen edellytyksenä on mahdollisuus viilentyä. Jotta ilma voi toimia jäähdyttäjänä, lämpötilan on oltava tarpeeksi matala. Seitsemän (F?) asteen lämpeneminen tekisi sen mahdottomaksi päiväntasaajan seudulla ja varsinkin tropiikissa, missä ilmankosteus pahentaa ongelmaa. Esim. Costa Rican viidakoissa, missä ilmankosteus on usein yli 90%, pelkkä ulkona liikuskelu yli 40 asteen lämmössä voisi koitua kuolemaksi muutamassa tunnissa.
Ilmastoskeptikot huomauttavat maapallon lämmenneen ja viilentyneen useita kertoja aiemminkin, mutta ihmisten olemassaolon salliva ilmastollinen "alue" on hyvin kapea. 11-12 (F?) asteen lämpeneminen aiheuttaisi yli puolen maailman ihmisistä (nykyisillä asuinalueilla) kuoleman suoraan kuumuuden takia. Ilmasto ei lämpene niin paljoa tänä vuosisatana, mutta jos emme lopeta saastuttamista, lopulta niin tulee kyllä käymään. Tänä vuosisatanakin kyllä ehditään kärvistellä, varsinkin tropiikissa. Avainasemassa on asia nimeltä märkälämpötila: lämpötila, johon kostealla kankaalla verhottu lämpömittari asettuu kun sitä heilutetaan ilmassa (kosteus haihtuu kankaasta nopeammin kuivassa ilmassa - tämä yksi numero mittaa sekä lämpöä että kosteutta). Nykyisellään useimpien alueiden korkein märkälämpötila on 26 tai 27 °C; ihmiselle sopivan raja on 35 °C. Asia nimeltä lämpöstressi iskee kuitenkin paljon aiemmin.
Oikeastaan jo nyt. Vuodesta 1980 paikkojen, joissa esiintyy vaarallista tai äärimmäistä kuumuutta, määrä on 50-kertaistunut, ja isompi lisäys on tulossa. Viisi Euroopan kuuminta kesää (vuodesta 1500) ovat kaikki tapahtuneet vuoden 2002 jälkeen, ja IPCC varoittaa, että pian pelkkä ulkona oleminen kesäaikaan tulee suuressa osassa planeettaa olemaan terveydelle haitallista. Vaikka pysyisimme Pariisin tavoitteessa (alle 2 °C lämpeneminen), kaupungit kuten Karachi ja Kalkutta tulevat muuttumaan lähes elinkelvottomiksi, kärsien joka vuosi yhtä tappavista helleaalloista kuin vuonna 2015. Neljän (C?) asteen kohdalla normaaliin kesään Euroopassa tulee kuulumaan samanlainen helleaalto kuin vuonna 2003, mikä tappoi jopa 2000 ihmistä päivässä. Kuuden asteen kohdalla (NOAA:n arvion mukaan) Mississippi Valleyn eteläosissa minkäänlainen työnteko ei olisi kesällä mahdollista, ja kaikki Kalliovuorten itäpuolella (USA:ssa) olisivat pahemman lämpöstressin alaisina kuin kukaan missään tämän päivän maailmassa. Joseph Rommin mukaan lämpöstressi New Yorkissa olisi pahempi kuin tämän päivän Bahrainissa (yksi maailman kuumimmista paikoista), ja lämpötila Bahrainissa taas aiheuttaisi lämpöhalvauksen jopa nukkuvalle ihmiselle. Pidetään mielessä, että IPCC:n korkeimman arvion mukaan ilmasto lämpenee vielä 2 (F?) astetta tätäkin enemmän. Maailmanpankki on arvioinut, että tämän vuosisadan loppuun mennessä viileimmät kuukaudet trooppisessa Etelä-Amerikassa, Afrikassa ja Tyynellämerellä tulevat olemaan kuumempia kuin kuumimmat kuukaudet 1900-luvun lopussa. Ilmastointi voi auttaa, mutta myös pahentaa hiiliongelmaa. Eikä kaikkien maailman kuumimpien alueiden ilmastoiminen ole mahdollista. Tosiaan, ilmastokriisi tulee olemaan dramaattisin Lähi-idässä ja Persianlahdella, missä vuonna 2015 oli kuumimmillaan 72 °C. Parin vuosikymmenen päästä Mekkaan suoritettava pyhiinvaellus tulee olemaan fyysisesti mahdoton niille kahdelle miljoonalle muslimille, jotka vaeltavat sinne joka vuosi.
Kuumuus tappaa meitä jo nyt. El Salvadorin sokeriruokoalueella jopa viidenneksellä väestöstä on krooninen munuaissairaus (miehillä yli neljänneksellä) minkä arvellaan johtuvan nestehukasta, joka johtuu pelloilla työskentelystä. Samoilla pelloilla pystyi mukavasti korjaamaan satoa vielä kaksikymmentä vuotta sitten. Kalliin dialyysin avulla munuaisten vajaatoiminnasta kärsivät voivat odottaa elävänsä viisi vuotta - ilman sitä elinaika mitataan viikoissa. Lämpöstressi tulee tietenkin nuijimaan meitä muualtakin kuin munuaisista.
Tätä kirjoittaessani Kalifornian aavikolla kesäkuussa 2017, ulkona on 50 °C. Se ei ole ennätyksellisen kuuma.
III. Ruoan loppu
Ilmastoja ja kasveja on monenlaisia, mutta nyrkkisääntö perusviljojen kasvamiselle on, että jokaista lämpöastetta (C?) kohden sato vähenee 10%. Joidenkin arvioiden mukaan jopa 15%. Eli jos planeettamme on 5 (C?) astetta lämpimämpi tämän vuosisadan lopussa, meillä voi olla 50% enemmän ihmisiä ruokittavana ja 50% vähemmän viljaa. Proteiinitilanne on huonompi: yhden lihakalorin tuottamiseen kuluu 16 viljakaloria - ja lihantuotanto tarkoittaa myös metaanipäästöjä.
Tuo satomatikka pätee vain alueisiin, joissa ollaan jo kasvulämpötilan huipulla. Teoriassa lämpimämpi ilmasto helpottaisi vaikka maissin kasvattamista Grönlannissa. Mutta kuten Rosamond Naylor ja David Battisti ovat osoittaneet, paikat, joissa viljaa kasvatetaan tänään, ovat jo optimaalisessa kasvulämpötilassa - mikä tarkoittaa, että jopa pieni lämpeneminen tulee aiheuttamaan satojen pienenemistä. Viljapeltoja ei voida helposti siirtää pohjoisempaankaan, koska syrjäseuduilla maan laatu rajoittaa satoja; voi mennä muutama vuosisata ennen kuin maanperästä saadaan optimaalista viljelylle.
Kuivuus voi olla kuumuuttakin isompi ongelma, kun osia maailman viljellystä maasta on aavikoitumassa. Sademääriä on vaikeaa mallintaa, mutta ennusteet tämän vuosisadan lopulle ovat silti olleet yhdenmukaisia: ennennäkemättömiä kuivuuksia melkein kaikkialle missä ruokaa tänään tuotetaan. Vuoteen 2080 mennessä, ilman merkittäviä vähennyksiä saastemäärissä, eteläinen Eurooppa tulee olemaan pysyvästi kuivunut aavikko - pahempi kuin Yhdysvaltojen Dust Bowl. Sama pätee Irakissa ja Syyriassa ja suuressa osaa Lähi-itää, Australiassa, Afrikassa, Etelä-Amerikassa ja ruoantuotantoalueilla Kiinassa. Mikään näistä paikoista, jotka tänään tuottavat maailmalle paljon ruokaa, ei tule olemaan luotettava ruoan lähde. Amerikassa kuivuus ei olisi vain pahempaa kuin Dust Bowl-kaudella (NASAn tutkimus 2015) vaan pahempaa kuin mikään kuivuus tuhanteen vuoteen - mukaanlukien kuivuudet vuosien 1100 ja 1300 välillä, jolloin "kaikki joet Sierra Nevadan itäpuolella kuivuivat", ja jotka saattoivat aiheuttaa Pueblo-kulttuurin tuhoutumisen.
Emmekä me nytkään elä nälänhädättömässä maailmassa. Kaukana siitä: aliravitsemuksesta kärsivien määrän on arvioitu olevan 800 miljoonaa. Kevät 2017 toi jo ennennäkemättömän "nelinkertaisen nälänhädän" Afrikkaan ja Lähi-itään. YK on varoittanut, että erilliset nälkiintymistapaukset Somaliassa, Sudanissa, Nigeriassa ja Jemenissä voivat tappaa 20 miljoonaa ihmistä pelkästään tämän vuoden aikana.
IV. Ilmastotaudit
Kivet, oikeassa paikassa, ovat tallenne planeetan historiasta - jopa miljoonista vuosista geologisen ajan puristamana vain parisenttisiksi kerrostumiksi. Jääkin toimii samanlaisena ilmaston tilikirjana, mutta jää on myös jäätynyttä historiaa, josta osa voi alkaa taas elää kun jää sulaa pois. Arktisessa jäässä on loukussa tauteja, jotka eivät ole olleet ilmassamme miljooniin vuosiin. Se tarkoittaa, että immuunisysteemimme eivät tiedä mitä tehdä meitä suojellakseen, jos nuo esihistorialliset taudit pääsevät vapaaksi.
Jäässä on säilössä myös bakteereita lähempää meidän aikaamme. Alaskassa tutkijat ovat löytäneet jäämiä siitä influenssasta, joka sairastutti jopa 500 miljoonaa ihmistä vuonna 1918, ja tappoi 100 miljoonaa - noin 5% maailman silloisesta väestöstä. BBC raportoi toukokuussa 2017, että tieteilijät epäilevät Siperian jäässä olevan tallessa myös isorokko ja paiserutto.
Asiantuntijat rauhoittelevat, että monet näistä organismeista eivät selviä sulamisesta, ja viittaavat tarkkoihin laboratorio-olosuhteisiin joissa niitä on saatu elämään - esim. 32 000-vuotias "ekstermofiili", joka elvytettiin vuonna 2005 ja 8 miljoonaa-vuotias bakteeri, joka elvytettiin vuonna 2007 - tarkoittaen, että sellaiset olosuhteet ovat välttämättömät niin vanhojen eliöiden paluulle. Mutta vuonna 2016 parikymmentä ihmistä sai pernaruton ja ainakin yksi poika kuoli siihen, kun ikiroudasta suli esiin siihen ainakin 75 vuotta aiemmin kuollut peura. Myös 2000 elävää peuraa sai tartunnan, vieden pernaruttoa eteenpäin.
Vanhoja tauteja enemmän epidemiologeja huolettaa kuitenkin nykyiset vitsaukset, jotka voivat lämpenemisen myötä levitä muille alueille ja kehittyä. Ennen varhaismodernia aikaa, kun merenkulku nopeutti ihmisten ja heidän pöpöjensä sekoittumista, ihmisten kotikuntaisuus toimi suojana pandemiaa vastaan. Nykyään, vaikka ihmiset sekoittuvat valtavasti, ekosysteemimme ovat enimmäkseen vakaat, ja tämäkin toimii suojana - mutta maapallon lämpeneminen tulee sekoittamaan nuo ekosysteemit ja auttamaan tauteja leviämään. Jos elät Mainessa tai Ranskassa, et juurikaan murehdi denguekuumetta tai malariaa, mutta tulet murehtimaan, kun tropiikki kiipeää kohti pohjoista ja hyttyset sen mukana. Ethän murehtinut zikaviruksestakaan vielä pari vuotta sitten.
Zika voi olla myös hyvä esimerkki tautien kehittymisestä. Yksi syistä, joiden vuoksi et ollut kuullut zikasta kuin vasta hiljattain on, että se oli jumissa Ugandassa. Toinen on, että se ei vaikuttanut aiheuttavan syntymävikoja ennen kuin nyt. Tieteilijät eivät vieläkään täysin ymmärrä mitä tapahtui tai mikä heiltä jäi huomaamatta. Mutta jotain tiedämme varmasti siitä, miten ilmasto vaikuttaa: esimerkiksi malaria menestyy kuumemmilla alueilla, ei vain siksi, että hyttysetkin menestyvät, vaan koska malaria lisääntyy kymmenen kertaa nopeammin jokaista asteen (C?) nousua lämpötilassa kohden. Siksi Maailmanpankki arvioi, että vuoteen 2050 mennessä 5,2 miljardia ihmistä joutuu elämään malarian pelossa.
V. Hengittämiskelvoton ilma
Keuhkomme tarvitsevat happea, mutta se on vain osa siitä mitä hengitämme. Hiilidioksidin osuus on kasvamassa. Se ylitti juuri 400 ppm määrän, ja nykyisten trendien perusteella voidaan korkeimmillaan arvioida, että se tulee vuoteen 2100 mennessä olemaan 1000 ppm. Tuollainen määrä, verrattuna ilmaan jota hengitämme nyt, tulee alentamaan ihmisten kognitiivisia kykyjä 21%.
Kuumentuneessa ilmassa on muutakin pelottavaa - pienetkin määrät saasteita voivat lyhentää ihmisten elinikiä kymmenellä vuodella. Mitä lämpimämmäksi planeetta muuttuu, sitä enemmän muodostuu otsonia, ja tämän vuosisadan puoleenväliin mennessä Amerikassa todennäköisesti (NCAR:n ennuste) kärsitään 70% kasvusta epäterveellisen otsoni-savusumun määrässä. Vuonna 2090 jopa 2 miljardia ihmistä tulee hengittämään ilmaa, jota WHO ei määrittele turvalliseksi. Eräs tutkimus kesällä 2017 osoitti, että mm. raskaana olevan äidin altistuminen otsonille suurentaa lapsen riskiä autismiin jopa kymmenenkertaisesti muihin ympäristötekijöihin verrattuna. Se saa ajattelemaan Hollywoodin autismiepidemiaa.
Jo nyt 10 000 ihmistä kuolee päivittäin fossiilisten polttoaineiden polttamisesta johtuvien pienhiukkasten takia, ja vuosittain kuolee 339 000 ihmistä luontopalojen savun takia. Ilmastonmuutos on pidentänyt metsäpalokautta (Yhdysvalloissa se on pidentynyt 78:lla päivällä vuodesta 1970). Vuoteen 2050 mennessä (U.S. Forest Servicen mukaan) metsäpalot tulevat olemaan kaksi kertaa niin tuhoisia kuin nykyään; joissain paikoissa palanut pinta-ala voisi viisinkertaistua. Ihmisiä huolestuttaa myös tulipalojen vaikutus päästöihin, varsinkin silloin, kun tulet saavat alkunsa turpeesta. Turvemaiden palot Indonesiassa vuonna 1997 lisäsivät maailman hiilidioksidipäästöjä jopa 40%. Enemmän paloja tarkoittaa enemmän lämpenemistä, joka tarkoittaa enemmän paloja. On myös se mahdollisuus, että sademetsät kuten Amazonin sademetsä, joka vuonna 2010 kärsi toisen "satavuotiskuivuutensa" viiden vuoden sisään, voisivat kuivua niin paljon, että tulevat alttiiksi metsäpaloille. Siitä ei seuraisi vain valtavat määrät hiilipäästöjä, vaan myös sademetsän määrän kutistuminen. Se on erityisen paha, koska yksin Amazonin sademetsä tuottaa 20 prosenttia hapestamme.
Sitten on tutumpia saastuttamisen muotoja. Vuonna 2013 sulava arktinen jää vaikutti Aasian säätiloihin estäen Kiinan luonnollisen "ilmanvaihtosysteemin" toiminnan, ja suuri osa maan pohjoisosista peittyi savusumulla, joka oli hengittämiskelvotonta. Ilmanlaatuindeksi AQI kategorisoi ilmanlaadun terveysriskejä, ja korkeimmalla tasolla 301-500 varoitetaan "sydän- tai keuhkotautien vakavasta ärtymisestä ja ennenaikaisesta kuolemasta vanhuksilla ja henkilöillä, joilla on hengitystiesairauksia" ja "vakavasta hengitysvaikutusten riskistä" kaikille muille. Sillä tasolla "kaikkien pitäisi välttää kaikkea ulkona liikkumista". Kiinan savusumu olisi ollut AQI-mittarilla 800. Sinä vuonna kolmannes kaikista kuolemista Kiinassa johtui savusumusta.
VI. Päättymätön sota
Ilmastotieteilijät puhuvat hyvin varovaisesti Syyriasta. He haluavat ihmisten tietävän, että vaikka ilmastonmuutos aiheutti kuivuuden, joka myötävaikutti sisällissotaan, ei ole aivan oikein sanoa, että konflikti on seurausta lämpenemisestä. Esimerkiksi naapurissa Libanonissa kärsittiin samoista sadon menetyksistä. Tutkijat kuten Marshall Burke ja Solomon Hsiang ovat kuitenkin onnistuneet määrittämään joitain suhteita lämpötilan ja väkivaltaisuuksien välillä: heidän mukaansa jokaista puolen (C?) asteen lämpenemistä kohden aseellisen konfliktin todennäköisyys yhteiskunnassa nousee 10-20 %. Ilmastotieteessä mikään ei ole yksinkertaista, mutta laskelmat ovat riipaisevia: viisi (C?) astetta lämpimämmällä planeetalla olisi vähintään puolet enemmän sotia kuin tänään. Kaiken kaikkiaan konfliktien määrä yhteiskunnassa voi kaksinkertaistua tämän vuosisadan aikana.
Tämä on yksi syistä miksi melkein jokainen niistä ilmastotieteilijöistä, joiden kanssa puhuin, kertoi USA:n armeijan suhtautuvan pakkomielteisesti ilmaston lämpenemiseen: merivoimien sotilasalueiden hukkuminen merenpinnan nousun takia on jo tarpeeksi vaikea asia, mutta maailman poliisina toimiminen on vielä vaikeampaa kun rikollisuuden määrä tuplaantuu. Syyria ei tietenkään ole ainoa paikka, missä ilmasto on edesauttanut konfliktien syntymistä. Jotkut spekuloivat, että yhteenottojen lisääntyminen Lähi-idässä tämän sukupolven aikana heijastelee stressiä ilmaston lämpenemisestä.
Mikä aiheuttaa suhteen ilmaston ja konfliktien välillä? Maanviljelyksellä ja taloudella on osuutensa, ja paljolti on kyse pakolaisuudesta, jota on jo ennätyksellisen paljon (vähintään 65 miljoonaa syrjäytettyä ihmistä vaeltaa planeetallamme tällä hetkellä). Mutta on myös näin yksinkertainen aiheuttaja: yksilön ärtymys. Kuumuus nostaa kuntien rikollisuusastetta. Eikä ilmastoinnin keksiminen kehittyneessä maailmassa viime vuosisadalla juuri hillinnyt sitä ongelmaa, että kesäisin tulee rikosaalto.
VII. Talouden romahtaminen pysyvästi
Kylmän sodan lopusta vuoden 2007 taantuman alkuun on hoettu, että talouskasvu pelastaisi meidät ihan kaikelta. Yhdysvaltain talousromahduksen vuonna 2008 jälkeen kasvava joukko historioitsijoita on kuitenkin alkanut ehdottaa, että koko talouskasvun historia, joka alkoi aika äkkiseltään 1700-luvulla, ei johtuisikaan innovaation tai vaihdannan tai kapitalismin dynamiikasta, vaan yksinkertaisesti siitä, että löysimme fossiiliset polttoaineet ja niiden raa'an voiman. Se oli kuin kertaruiske uutta arvoa järjestelmään, joka perustui aiemmin maailmanlaajuiseen toimeentuloon. Ennen fossiilisia polttoaineita ihmiset eivät eläneet sen paremmin kuin vanhempansa, isovanhempansa tai esivanhempansa 500 vuotta aiemmin, paitsi esimerkiksi ruton jälkilöylyissä, jolloin eloonjääneet pystyivät rohmuamaan kuolemien vapauttamat rikkaudet. Nämä historioitsijat (jotka puhuvat ns. fossiilikapitalismista) ehdottavat, että kaikki fossiiliset polttoaineet käytettyämme ehkä palaisimme maailmanlaajuiseen vakaan tilan talouteen. Tosin tietenkin sillä kertaruiskeella oli tuhoava, pitkäkestoinen hintansa: ilmastonmuutos.
Mielenkiintoisin tutkimus lämpenemisen talousvaikutuksista on tullut Hsiangilta kollegoineen, jotka tarjoavat synkkää analyysiä: jokainen celsiusasteen lämpeneminen maksaa keskimäärin 1,2 prosenttia GDP:stä (valtava luku). Tämä on erinomaista tutkimusta, ja heidän mediaaniennusteensa on, että maailmanlaajuiset ansainnot henkilöä kohti vähenevät 23 % tämän vuosisadan loppuun mennessä (johtuen muutoksista maataloudessa, rikollisuudessa, myrskyissä, energiassa, kuolemissa ja työelämässä).
On 12 % mahdollisuus, että ilmastonmuutos vähentää tuotantoa maailmassa yli 50 prosentilla vuoteen 2100 mennessä, he sanovat, ja 51 % todennäköisyydellä BKT asukasta kohti vähenee ainakin 20 % siihen mennessä, elleivät päästöt vähene. Vertailuksi, 2007 vuoden taantuma alensi maailman BKT:ta noin 6 %. Hsiang kollegoineen arvioi tämän vuosissadan loppuun mennessä 1/8 todennäköisyyden vaikutuksille, jotka ovat kahdeksan kertaa pahempia, kumoamattomia ja jatkuvia.
Sellaista taloudellista tuhoa on vaikea käsittää, mutta voit aloittaa kuvittelemalla, miltä maailma näyttäisi kun kansantalous olisi puolet nykyisestä. Se, että hallitus voisi talouskasvuun ja teknologiaan turvautuen siirtää konkreettiset teot päästöjen vähentämiseksi myöhempään, näyttää tässä valossa järjettömältä bisneslaskelmalta.
Pidetään mielessä, että jokainen edestakainen matka lentokoneella New Yorkista Lontooseen maksaa arktiselta alueelta 3 kuutiota jäätä.
VIII. Myrkylliset meret
On jo selvää, että meri tulee aiheuttamaan kuolemia. Ilman kunnon vähennyksiä päästöissä tulemme näkemään vähintään metrin nousun merenpinnassa, ja ehkä kolmen metrin nousun vuosisadan loppuun mennessä. Kolmasosa maailman suurista kaupungeista ovat rannikoilla, puhumattakaan voimaloista, satamista, laivaston tukikohdista, pelloista, kalastamoista, jokisuistoista, soista ja riisipelloista. Nekin alueet, jotka ovat yli kolmen metrin korkeudella, tulevat tulvimaan helpommin ja useammin, jos merenpinta nousee niin korkealle. Tänään ainakin 600 miljoonaa ihmistä asuu kymmenen metrin välillä merenpinnasta.
Näiden kotimaiden hukkuminen on vasta alkua. Nykyisellään yli kolmasosa maailman hiilestä imeytyy meriin. Tuloksena on merien happamoituminen, joka vaikuttaa jo maailman vesistöissä. Olet varmaan kuullut korallien kuolemista. Koralliriutat kannattelevat jopa neljäsosaa meren elämästä ja tuottavat ruokaa puolelle miljardille ihmiselle. Merien happamoituminen tulee osumaan kalapopulaatioihin myös suoraan, tosin tutkijat eivät ole vielä varmoja, miten ennustaa sen vaikutuksia meren antimiin. Se tiedetään, että happamissa vesissä oistereiden ja simpukoiden on vaikeampaa kasvattaa kuoriaan, ja kun ihmisen veren pH putoaa niin paljon kuin merien pH on laskenut tämän sukupolven aikana, se se aiheuttaa kohtauksia, koomaa ja äkkikuolemia.
Hiilen imeytyminen voi johtaa myös noidankehään, missä hapenpuutteesta kärsivä vesi tukee sellaisten mikrobien lisääntymistä, jotka tekevät vedestä vielä "anoksisempaa", ensin syvien merien "kuolleilla alueilla", ja sitten hiljalleen kohti pintaa. Siellä pienet kalat kuolevat hapenpuutteeseen, jolloin happea kuluttavat bakteerit menestyvät, ja noidankehä voimistuu. Tämä prosessi, missä kuolleet alueet kasvavat kuin syöpä, tukehduttaen mereneläviä ja tuhoten kalavesiä, on jo edennyt aika pitkälle osissa meksikonlahtea ja Namibian vieressä, missä merestä pulppuaa rikkivetyä tuhannen mailin pätkällä maata nimeltä Skeleton Coast. Nimi viittasi alunperin valastusteollisuuden jätteisiin, mutta on tänään osuvampi kuin koskaan. Rikkivety on niin myrkyllistä, että evoluutio on opettanut meidät tunnistamaan jo pienimmät määrät sitä, minkä vuoksi nenämme ovat niin taitavia havaitsemaan ilmavaivoja. Rikkivety on myös se, joka lopulta tappoi 97 % elämästä silloin aiemmin, kun kaikki noidankehät olivat käynnistyneet ja lämmenneen meren virtaukset pysähtyivät. Vähitellen merten kuolleet alueet levisivät tappaen lajeja, jotka olivat eläneet merissä satoja miljoonia vuosia. Samalla kaasu joka purkautui paikallaan seisovasta vedestä myrkytti kaiken maan päällä - myös kasvit. Kesti miljoonia vuosia ennen kuin meret toipuivat taas.
IX. Suuri suodatin
Miksei se sitten näy missään? Viimeisimmässä esseessään The Great Derangement intialainen kirjailija Amitav Ghosh pohtii mikseivät maailman lämpeneminen ja luonnonkatastrofit ole tulleet yleisiksi aiheiksi nykyfiktiossa. Olemmeko kyvyttömiä kuvittelemaan ilmastokatastrofeja? "Ajatellaan vaikka tarinoita, jotka pyörivät sellaisten kysymysten ympärillä kuten "missä olit kun Berliinin muuri kaatui?" tai "missä olit 11.9.2001?"", hän kirjoittaa. "Tuleeko olemaan mahdollista kysyä samaan tyyliin "missä olit kun hiilidioksidin määrä ilmakehässä ylitti 400 ppm?" tai "missä olit kun Larsen B-jäätikkö hajosi?" Hän arvelee, että ei, sillä ilmastonmuutoksen dilemmat ja draamat ovat ristiriidassa niiden tarinoiden kanssa, joita kerromme itsellemme itsestämme (varsinkin romaaneissa).
Tämä sokeus ei kuitenkaan tule kestämään - maailma, jossa kohta elämme, ei salli sitä. Kuusi (C?) astetta lämpimämmässä maailmassa maan ekosysteemi tulee kihisemään luonnonkatastrofeja niin, että alamme kutsua niitä vain "sääksi": hillittömiä taifuuneja ja tornadoja jatkuvasti, tulvia ja kuivuuksia, säännöllisesti sellaisia ilmastotapahtumia, jotka ei-niin-kauan sitten vielä tuhosivat kokonaisia sivilisaatioita. Voimakkaimmat hurrikaanit iskevät yhä useammin, ja meidän on keksittävä uusia kategorioita niiden kuvailemiseksi; tornadot kasvavat pitemmiksi ja leveämmiksi ja iskevät paljon useammin. Rakeiden koko nelinkertaistuu. Aiemmin ihmiset seurasivat säätä ennustaakseen tulevaisuuttaan, mutta tulevaisuudessa me näemme säässä menneisyyden koston. Varhaiset luonnontieteilijät puhuivat usein "syvästä ajasta" - siitä perspektiivistä, mikä heillä oli luonnon syvästä hitaudesta jonkin laakson tai kivialtaan suureutta ihmetellessään. Viktoriaaniset antropologit kutsuivat uniajaksi semi-myyttistä kokemusta (Australian aboriginaalien kuvailemana), missä nykyhetkessä kohdataan menneisyys, jolloin esivanhemmat, sankarit ja puolijumalat kansoittivat eeppistä lavaa. Sitä voi jo löytää katsomalla videota jäävuoresta romahtamassa mereen - tunne siitä, että historia tapahtuu yhtäkkiä.
Monet ihmiset näkevät ilmastonmuutoksen tavallaan moraalisena ja taloudellisena velkana, jota olemme kerryttäneet teollisen vallankumouksen alusta saakka, ja joka on nyt erääntynyt vuosisatojen jälkeen - tavallaan hyödyllinen näkökulma, ottaen huomioon, että hiilen polttamisen alkaminen Englannissa 1700-luvulla oli sytyke kaikelle seuraavalle. Mutta yli puolet siitä hiilestä, minkä ihmiskunta on päästänyt ilmakehään koko historiansa aikana, on päästetty vain edellisten kolmenkymmenen vuoden aikana. Toisen maailmansodan lopusta lähtien se luku on 85%. Yhden sukupolven aikana maailman lämpeneminen on siis tuonut meidät planeetanlaajuisen katastrofin partaalle. Tarina teollisen maailman "kamikaze-iskusta" on myös yhden ihmisiän tarina. Esimerkiksi isäni syntyi 1938, hänen ensimmäisiin muistoihinsa kuuluivat uutiset Pearl Harborin iskusta, ja viimeisiin muistoihinsa uutiset Pariisin ilmastosopimuksen allekirjoittamisesta.
Jotkut niistä tiedemiehistä, jotka ensimmäisinä tunnistivat ilmastonmuutoksen, ovat yhä elossa: osa jopa yhä työelämässä. Wally Broecker on 84-vuotias ja ajaa joka päivä töihin Lamont-Doherty Earth Observatoryyn. Kuten useimmat muutkaan niistä, jotka ensimmäisinä ottivat asian puheeksi, hän ei usko, että mikään määrä päästöjen vähentämistä enää riittää katastrofin välttämiseksi. Sen sijaan hän uskoo hiilen vangitsemiseen - testaamattomaan teknologiaan, jolla hiilidioksidia poistettaisiin ilmakehästä, minkä Broecker arvioi tulevan maksamaan useita biljoonia dollareita - ja "ilmastonmuokkaukseen", joka on nimi useille kunnianhimoisille teknologioille, jotka ovat niin epätodennäköisiä, että monet ilmastotieteilijät suhtautuvat niihin scifi-haaveina. Hän on erityisen keskittynyt asiaan nimeltä "aerosol approach" - se tarkoittaa rikkidioksidin levittämistä ilmakehään niin, että sen muuttuessa rikkihapoksi viidennes taivaanrannasta peittyy ja 2 % auringonsäteistä heijastuu takaisin avaruuteen, ostaen planeetallemme edes vähän lisäaikaa lämpötilan suhteen. "Auringonlaskumme muuttuisivat hyvin punaisiksi, taivas värittömäksi, ja happamia sateita tulisi enemmän", hän sanoo, "mutta täytyy katsoa ongelman suuruutta. Ei pidä jättää isompaa ongelmaa ratkaisematta sen takia, että ratkaisu luo pienempiä ongelmia."
Jim Hansen syntyi vuonna 1941, hänestä tuli Iowan yliopiston ilmastotieteilijä, hän kehitti uraauurtavan "Zero Modelin" ilmastonmuutoksen ennustamiseen, ja myöhemmin hänestä tuli ilmastotutkimuksen pää NASA:ssa. Hänet painostettiin eroamaan, kun hän haastoi liittovaltion hallituksen oikeuteen (ollessaan yhä liittovaltiollinen työntekijä) syyttäen sitä toimettomuudesta ilmaston lämpenemisen suhteen. Oikeusjuttua tuottaa yhteisö nomeltä Our Children's Trust, ja sitä kutsutaan usein nimellä "lapset vastaan ilmastonmuutos". Se perustuu siihen, että kun hallitus ei toimi ilmaston lämpenemistä vastaan, se langettaa tuleville sukupolville valtavia kustannuksia. Tänä talvena se tullaan kuulemaan Oregonin käräjäoikeudessa. Hansen suosi aiemmin ilmasto-ongelman korjaamista hiiliveron avulla, mutta on hiljattain luopunut ajatuksesta ja siirtynyt sen sijaan laskemaan paljonko hiilen poisto ilmakehästä tulee maksamaan.
Hansen aloitti uransa tutkien Venusta, joka oli kerran hyvin maankaltainen planeetta, ennen kuin ilmastonmuutos muutti sen nopeasti kuivaksi ja elinkelvottomaksi palloksi, jota ympäröi hengittämiskelvoton kaasu. 30-vuotiaana hän siirtyi tutkimaan meidän planeettaamme, ja totesi, että sellaisen nopean ympäristöllisen muutoksen tutkimista varten ei tarvitse katsoa aurinkokunnan halki, koska sen voi nähdä joka puolella tätä planeettaa. "Kun kirjoitimme ensimmäisen tutkimuksen tästä vuonna 1981", hän kertoi, "muistan sanoneeni kollegoilleni 'Tämä tulee olemaan hyvin kiinnostavaa. Jossain vaiheessa uraamme me näemme kun nämä asiat alkavat tapahtua.'"
Monet niistä tieteilijöistä, joille puhuin, ehdottivat ilmastonmuutoksen olevan ratkaisu Fermin kuuluisaan paradoksiin, joka kysyy: jos universumi on niin suuri, miksemme ole kohdanneet mitään muuta älyllistä elämää? Vastaus on heidän ehdotuksensa mukaan, että sivilisaation luonnollinen elinikä saattaa olla vain pari tuhatta vuotta, ja teollisen sivilisaation elinikä ehkä vain pari sataa. Universumissa, joka on miljardeja vuosia vanha ja aurinkokuntia erottaa niin aika kuin matkakin, sivilisaatiot voivat syntyä ja kehittyä ja tuhota itsensä yksinkertaisesti liian nopeasti ehtiäkseen löytämään toisiaan. Paleontologi Peter Ward, yksi niistä, jotka keksivät, että planeettamme massasukupuutot johtuivat kasvihuonekaasuista, kutsuu tätä suureksi suodattimeksi: "Sivilisaatiot nousevat, mutta on olemassa ympäristöllinen suodatin, joka aiheuttaa niiden kuolemisen ja häviämisen melko pian", hän kertoi. "Jos katsot maapalloa, suodatus, jota meillä on ollut menneisyydessä, on ollut näissä massasukupuutoissa." Massasukupuutto jossa nyt elämme on vasta äsken alkanut.
Ja silti, käsittämättömästi, Ward on optimisti. Niin ovat myös Broecker ja Hansen ja moni muu niistä tieteilijöistä joille puhuin. Emme ole juuri kehittäneet uskontoa tai tarkoitusta ilmastonmuutoksen ympärille meitä lohduttamaan tai antamaan tarkoituksen tunnetta mahdollisen tuhoutumisen edessä. Mutta ilmastotieteilijöillä on tietty usko: tulemme löytämään keinon ehkäistä jyrkkä ilmastonlämpeneminen, he sanovat, koska meidän on pakko.
Emme voi tietää onko se vain toinen harhaluulo: jotta ilmastonmuutos voisi olla meille opetus, jonkun on selvittävä kertomaan sen tarina. Tieteilijät tietävät että pysyäksemme edes Pariisin sopimuksen tavoitteessa, vuoteen 2050 hiilipäästöjen energiantuotannosta ja teollisuudesta, jotka yhä kasvavat, täytyy puolittua joka vuosikymmen; päästöjen maakäytöstä (metsien tuho, lehmien kaasut yms) pitää nollaantua, ja meidän pitää olla keksinyt teknologioita, joilla poistaa joka vuosi ilmakehästä kaksi kertaa enemmän hiiltä, kuin koko planeetan kasvillisuus poistaa nyt. Silti, tieteilijöillä on uskoa ihmisten nerokkuuteen - varmuus, jota ehkä vahvistaa heidän arvostuksensa ilmastonmuutosta kohtaan, joka on myös tavallaan ihmisten aikaansaannos. He viittaavat Apollo-ohjelmaan, otsonikerroksen reikään, jonka saimme paikattua 1980-luvulla, pelon ohi menemiseen. Olemme nyt keksineet keinot luoda itsellemme tuomionpäivä, ja toki keksimme keinot pelastua siltä, jollain tavalla. Planeetta ei ole tottunut tällaiseen provokaatioon, ja ilmaston järjestelmä, joka on suunniteltu antamaan palautetta vuosisatojen tai vuosituhansien kautta, estää meitä todella käsittämästä sitä vahinkoa joka tälle planeetalle on jo tehty. Mutta kun todella näemme sen maailman, jonka olemme saaneet aikaan, tieteilijät sanovat, löydämme myös keinot tehdä siitä elinkelpoisen. Sitä toista vaihtoehtoa he eivät yksinkertaisesti pysty kuvittelemaan.
6.1.18
kuuluisia biisejä
Purple Rain - Prince (25 v.)
Into the Mystic - Van Morrison (24 v.)
Stairway to Heaven - Robert Plant (23 v.)
The Sound of Silence - Paul Simon (22 v.)
Blowin' in the Wind - Bob Dylan (21 v.)
Into the Mystic - Van Morrison (24 v.)
Stairway to Heaven - Robert Plant (23 v.)
The Sound of Silence - Paul Simon (22 v.)
Blowin' in the Wind - Bob Dylan (21 v.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)