äsken käväisi mielessä sellanen ajatus et perfektionistina mun pitäis ehkä omaksua itelleni mantraksi tällanen lause: 'paras' on 'hyvä'n pahin vihollinen
että jos hoen sitä tarpeeks joka päivä itelleni, lopulta alkaisin uskoa
-> toimiiks uskonnot näin??? selittääkö tää miten jotkut ihmiset pysty uskomaan jumaliin? ajattelee vaan joka päivä "jumala on olemassa" kunnes saa sen todella nieltyä? pitäiskö munkin ruveta sellaseen (en nimittäin halua (vaikka mielelläni uskoisin johonkin))?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti